Suomenkielellä maailmalla

Finntown News

Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme perinteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Text Box: FINNTOWN

Spinning –urheilun iloa

 

Kuinkahan moni on kuntoilukärpäsen puraistua hankkinut kotiinsa kuntopyörän? Innostuksen laantuessa pyörä on sysätty talon pimeimpään nurkkaan lähes käyttämättömänä. Voi siis olla, että henkilöiden, joille kyseinen tapahtumasarja on tuttu, on hankala mieltää itseään kuntopyöräilemässä ohjaajan tahdittamana tunnin verran. Luulo vaan ei ole tiedon väärti. Allekirjoittanut innostui spinningistä tämän talven aikana ja siksipä on helppo todetta, että spinning ei ole läheskään samanlaista kuin kotona kuntopyörällä harjoittelu, ehei, spinning on paljon muuta.                                                  

 

Pyöräilyä mielikuvamaastossa musiikin tahdissa

 

Spinning tarkoittaa ohjattua sisäpyöräilyä musiikin tahdissa. Musiikki on hyvin merkittävä osa spinning –tuntia –se rytmittää ja tsemppaa. Spinning -tunteja on erilaisia (perus, rasvanpoltto, iisi, teho…). Perinteisen pyöräilyspinningin lisäksi on olemassa niin uima-altaassa pyöräilyä kuin soutulaitespinningiäkin. Yleisin ja suosituin lienee kuitenkin pyöräilyspinning.

 

Jokaiseen spinning -tuntiin kuuluu alkulämmittely, harjoittelu, palautumisjakso ja loppuverryttely. Ideana on tehdä tunnin aikana pyörälenkki ohjaajan luomassa kuvitteellisessa maastossa, johon kuuluvat  tasaiset maastot sekä ylä- ja alamäet. Pyörän vastuksen säätäminen on helppoa ja joka ikinen tunti ohjaaja kertoo kaikki säädöt varmuuden vuoksi kaikille osallistujille. Vastuksen määrän säätää polkija itse oman kuntonsa mukaan.

 

Harjoittelu on nopeatempoista ja hyvin aerobista eli tunnin aikana syke nousee, pyöräilijä hengästyy kivasti ja hiki lentää. Harjoittelu polttaa tehokkaasti rasvaa ja vaikuttaa sydän-, hengitys- ja verenkiertoelimistöön. Hapenottokyky paranee ja kunto nousee. Tämä kaikki vaikuttaa positiivisella tavalla koko yleiskuntoon.  Kuulostiko rajulta? Ei syytä huoleen jokaisen työosuuden jälkeen on palautumisosuus ja temmon määrää pyöräilijä itse, joten jos tuntuu liian nopeatempoiselta tai raskaalta, höllätä saa.

 

Spinning on loistava liikuntamuoto niille, joiden nivelet ei kestä tärähtelyä (kuten tapahtuu juoksussa) tai heille, jotka eivät hallitse tai halua tehdä monimutkaisia askelkuvioita. Spinning on oivallinen kuntoilumuoto kaiken ikäisille ja kokoisille. Spinning -tunnin aikana voi kuluttaa jopa 800 –1000 kcal:ia. Spinning vahvistaa pääosin alavartalon lihaksia, jalkoja ja peppua, mutta spinningin vaikutukset tuntuvat myös tukilihaksissa, selässä ja vatsassa.

 

Monipuoliset ajoasennot ja simppelit varusteet

 

Spinning –pyörä on erilainen verrattuna kuntopyörään tai polkupyörään. Sen runko on selkeärakenteinen ja jämäkkä. Pyörän satulaa ja tanko-osaa voi säädellä niin korkeus kuin pituus suunnassa. Pyörän jalustimet ovat tukevat ja niihin jalat asettuvat napakasti. Kun jalustimet kiristetään, ne eivät aukea ja siksipä spinning –pyörällä voi pyöräillä turvallisesti myös seisten.

 

Spinningissä on muutama erilainen ajoasento. On asento, jossa istutaan satulalla kuten normaalissa polkupyörässä. Spinning -pyörän ominaisuuksien vuoksi voi asento olla myös seisova (suorana, peppu takana tai ohjaustangon päälle taipuneena ). Käsienkin asentoja vaihdellaan ajotilanteen mukaan tankoa hyödyntäen.

 

Varusteista tärkeimmät ovat juomapullo, housut, jotka eivät lepata lahkeesta, lenkkikengät ja hikipyyhe. Spinning on sen tyypin urheilumuoto, että se imaisee mukaansa. Tuntuu kuin tuntien jälkeen olisi hikoillut kaikki negatiiviset asiat kehostaan ja mielestään pois. Spinning on iloista urheilua.

 

 

 

 

 

Saturday, February  25, 2006

05/06