Suomenkielellä maailmalla

Finntown News

Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme perinteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Text Box: FINNTOWN

Naisten jalkapallo
EM-kisat Suomessa 23.8.–10.9.2009

 

Tänä kesänä Suomessa saadaan nauttia naisjalkapalloilun kisahuumasta, kun EM-lopputurnaus pelataan Suomessa elo-syyskuun vaihteessa 23.8.–10.9.2009. Turnaus kuuluu Euroopan jalkapalloliiton (UEFA) kilpailuihin ja pelataan Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Turussa. Tänä vuonna pelattavassa turnauksessa toisistaan mittaa ottaa kaksitoista joukkuetta. Suomen lisäksi karsintojen kautta turnauksessa mukana ovat: Saksa, Ruotsi, Norja, Tanska, Ranska, Englanti, Italia, Venäjä, Ukraina, Islanti ja Hollanti. Turnauslohkot ovat A, B ja C. Kussakin lohkossa pelaa neljä joukkuetta, joiden kaksi parasta sekä kaksi parasta kolmosta menevät puolivälieriin. Mestaruuden ratkaiseva loppuottelu pelataan 10.syyskuuta.

Naisjalkapallosta kertomassa Suomen Palloliiton toimitusjohtaja Kimmo J. Lipponen.

 

Naisjalkapallolla jo 25000 harrastajaa Suomessa

 

Jalkapalloa kutsutaan urheilun ja se onkin maailman suosituin ja pelatuin laji. Tyypillisesti jalkapalloa on pelattu miesjoukkueiden kesken, mutta yhä enemmän lajin pariin on tullut myös naissukupuolen edustajia. ”Naisjalkapallo on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana sekä maailmalla että Suomessa kovaa vauhtia. Harrastajamäärät kasvavat koko ajan. Naiset pelaavat jalkapalloa ympäri maailmaa. Esimerkiksi syksyllä Suomessa pelattavien EM-kisojen karsintoihin osallistui 46 maata. Huipputasolla pelaavat naiset harjoittelevat lähes ympärivuotisesti ja joka päivä. Pelaaminen on siis jo hyvin ammattimaista. Mutta totta kai on paljon harrastajia, jotka pelaavat vain huvin vuoksi.”, Lipponen sanoo.

Lipponen kertoo Suomessa naisjalkapalloiluharrastajien määrän ylittäneen juuri 25 000. Kahdeksan vuotta sitten tuo luku oli 10 000 harrastajaa pienempi. ”Alle kymmenessä vuodessa lajin pariin on tullut yli kymmenen tuhatta uutta pelaajaa. Harrastajista suurin osa tyttöjä, sillä rekisteröityjä naisia, eli yli 20-vuotiaita on vain noin pari tuhatta.”, Lipponen tarkentaa. Yli 20-vuotiaiden naisten määrän vähyys onkin yksi isoimmista suomalaisen naisjalkapallon haasteista. Naiset lopettavat lajin harrastamisen hyvin aikaisessa vaiheessa. Suomessa Naisten liigassa yli 25-vuotiaat pelaajat ovat todella harvinaisia, yli 30-vuotiaita on mukana enää muutamia. ”Moni lupaava pelaaja lopettaa pelaamisen 16-vuotiaana, kun B-junioreista pitäisi siirtyä naisten joukkueisiin. Jos verrataan miehiin, niin samanlaista drop out -ilmiötä ei ole. Haasteena on miten saataisiin naiset pelaamaan pidempään tai jatkamaan lopettamisen jälkeen lajin parissa.”, Lipponen pohtii jatkaen kuitenkin sanomalla toisen haasteen löytyvän harrastajamäärien kasvusta. Vaikka harrastajamäärien kasvu on positiivinen asia, vaatii se myös paljon. ”Kaikille harrastajille pitää taata laadukasta valmennusta sekä hyvät olosuhteet harrastaa lajia. Esimerkiksi innokkaista ja pätevistä valmentajista naisten ja tyttöjen joukkueissa on jatkuvasti huutava pula”, hän toteaa.

 

Naisten jalkapallo on jo nyt Suomessa suosituin joukkuelaji naisten ja tyttöjen keskuudessa, jos mitataan harrastajamäärillä. Ykkösmantteli halutaan Palloliitossa totta kai säilyttää. Palloliiton tavoitteena naisjalkapalloon liittyen on se, että naisten maajoukkue vakiinnuttaisi paikkansa Euroopan huippumaiden joukossa. ”Suunta on oikea, sillä vuonna 2005 Suomi selviytyi EM-turnauksessa välieriin. Maajoukkueen menestyksen uskotaan vaikuttavan myös Naisten liigaa, josta toivotaan entistä tasokkaampaa sarjaa, jossa pelaajat voisivat kehittyä. Samalla kun naisjalkapalloilun huippua pyritään kehittämään, tehdään paljon töitä myös junioritasolla ja harrastejalkapallon parissa. Tavoitteena on, että tyttöjen pääseminen lajin pariin madaltuisi ja kaikki innostuneet pystyttäisiin ottamaan mukaan lajiin. Harrastejalkapalloa kehitetään, jotta niin sanotulle kilpaurheilulle olisi mukava vaihtoehto. Tämän myötä useampi nainen jatkaisi lajia entistä pidempään.”, Lipponen sanoo viitaten myös Palloliiton intoon saada lajin pariin myös yli 20-vuotiaita naisia.

Juniorityötä niin tyttöjen kuin poikien puolella on Palloliitossa kehitetty pitkäjänteisesti monta kymmentä vuotta. Yhä useammissa jalkapalloseuroissa tytöillekin on joka ikäluokassa oma joukkue. Juniorijoukkueet pelaavat piirisarjaa ja viikonloppuisin on usein turnauksia. Tyttöjen puolella on luotu erilaisia konsepteja, jotta tyttöjen olisi helpompi tulla lajiin mukaan. Tällaisia ovat esimerkiksi prinsessafutis ja erilaiset kortteliliigat.

 

Pekingin Olympialaisten kultajoukkue USA

 

Yhdysvalloissa naisjalkapallo (”soccer”) on todella suosittu laji. Yhdysvallat on koko 2000-luvun ollut yksi menestyneimmistä maista naisten jalkapallossa. ”Totta kai menestys lisää lajin tunnettuutta ja sitä kautta laji saa lisää harrastajia. Lisäksi monet tunnetut pelaajat kuten Mia Hamm ja Kristine Lilly ovat nousseet esikuviksi monille nuorille tytöille.”, Lipponen sanoo. Hän myös täsmentää, että seikka, jota ei suinkaan sovi unohtaa on Yhdysvaltojen lajikulttuurissa. Yhdysvalloilla on neljä muuta suurta lajia: amerikkalainen jalkapallo, baseball, koripallo ja jääkiekko. Miesten jalkapallo eli soccer ei ole ollut koskaan niin suosittua Yhdysvalloissa kuin mitä laji on esimerkiksi Euroopassa tai Etelä-Amerikassa. Tämän vuoksi naisten on ollut helpompi aloittaa jalkapallo Yhdysvalloissa, koska se ei saanut miehiltä vastustusta. Euroopassa piti ensin rikkoa lajin miehiset mielikuvat. Lisää naisjalkapallon historiasta.

Pyytäessä Kimmo J. Lipposta nimeämään amerikkalaisia naisjalkapalloilijan huippunimiä, hän heitti ilmaan neljä vahvaa nimeä Mia Hamm, Kristine Lilly, Hope Solon ja Abby Wambach. ”Yksi tunnetuimmista amerikkalaisista naisjalkapalloilijoista on jo uransa lopettanut Mia Hamm. Hän on ollut naisten jalkapalloilun nousun keulakuva Yhdysvalloissa. Hän oli nostattamassa buumia, kun USA voitti olympiakultaa Atlantassa vuonna 1996 ja maailmanmestaruuden 1999. Hamm teki maajoukkueurallaan enemmän huikeat 158 maalia. Hänet on valittu kahdesti maailman parhaaksi naisjalkapalloilijaksi.”, Lipponen sanoo. ”Toinen pelaaja on Kristine Lilly, joukkueen monivuotinen kapteeni ja erittäin kokenut pelaaja. Nykyjoukkueen runkopelaajista maalivahti Hope Solon. Erittäin varma maalivahti, johon joukkue voi luottaa. Hän johdatti torjunnoillaan Yhdysvallat olympiakultaan Pekingin olympialaisissa 2008.”Toinen nykypelaaja on Abby Wambach, Hänellä jäi olympialaiset väliin viimehetken loukkaantumisen takia. On tehnyt maajoukkueessa jo 99 maalia, vain 128 ottelussa. Se on huikea tilasto ja kertoo paljon hyökkääjästä.”

Suomalaisista nurmien kanssasiskoista Lipponen mainitsee Suomen maajoukkueen nykyisen kapteenin Anne Mäkisen. ”Hän pelasi maajoukkueessa ensimmäisen kerran jo vuonna 1991 vasta 15-vuotiaana. Hän oli ensimmäinen suomalainen pelaaja, joka pelasi ammattilaisena Yhdysvalloissa. Mäkinen on erittäin tärkeä pelaaja joukkueella, sillä hän on esimerkillinen roolimalli niin kentällä kuin kentän ulkopuolella”, Lipponen perustelee valintaansa. Toisena suomalaisena pelaajana Lipponen tahtoo nimetä hyökkääjän Laura Österberg Kalmarin. Perustelut ovat Mäkisen tavoin vahvat. ”Hän on tehnyt eniten maaleja maajoukkueessa. Österberg Kalmari on erittäin taitava ja luova pelaaja. Hän pystyy omalla panoksellaan nostamaan muiden pelaajien tasoa ja toisaalta ratkaisemaan ottelut vaikka yksin.” 

 

Ainutlaatuiset jalkapallon EM-kisat 23.8.–10.9.2009

 

Maajoukkueen suhteen Lipposen odotukset ovat, että Suomi selviää välieriin asti vuoden 2005 tavoin. ”Silloin Suomen menestys nostatti suuren naisjalkapallobuumin ja samanlaista nostetta toivotaan nytkin. Toki jo nyt kisojen myötä naisjalkapallossa on tehty paljon sellaisia asioita, joita ilman turnausta ei olisi tehty. Esimerkiksi promootiotapahtumia on erityisen paljon ja seuroissa on panostettu nais- ja tyttöjalkapalloiluun.”, Lipponen sanoo. Lipponen heittää myös kaikille jalkapallon ystäville ilmaan toiveen, että mahdollisimman monet ihmiset löytäisivät tiensä katsomoon ja että pelikaupunkeihin tulisi paljon turisteja muista maista seuraamaan otteluita. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Suomessa järjestetään aikuisten arvoturnaus jalkapallossa. ”Nyt on siis ainutlaatuinen tilaisuus nähdä huipputason jalkapalloa. Saattaa olla, että vastaavan kokoista jalkapallotapahtumaa ei Suomessa nähdä enää koskaan”, Lipponen sanoo toivottaen tervetulleeksi kaikki katsomaan huippufudista Suomeen!

 

Lähteet: Palloliitto

Kuvat: Petri Lunki

Kuvat harjoitusottelusta Suomi-Italia, 27.5.2009 Olympiastadion, Helsinki:
7644: maajoukkueen päävalmentaja Michael Käld, takana valmentaja Marko
Saloranta.
7886: Jessica Julin (numero 3)
7932: oikealla Linda Sällström (18), vasemmalla takana Laura Österberg
Kalmari (9)
8108: Suomen maalin juhlinta: Anna Westerlund (16), Sanna Valkonen (4),
Leena Puranen (13), Susanna Lehtinen (11), Sällström (18), taaimpana
Kalmari (9).

Saturday, July 9, 2009

06/2009