Suomenkielellä maailmalla

Finntown News

Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme perinteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Text Box: GLOBAL FINNVILLAGE

Selja Felin—iloisia säveliä ukulelen tahtiin

 

Selja Felin on Espoosta kotoisin oleva nuori 21-vuotias neitokainen. Hän muutti viime vuonna takaisin Suomeen oltuaan Yhdysvalloissa kahdeksan vuotta.  Selja muutti Yhdysvaltoihin äitinsä kanssa vanhempiensa eron vuoksi. –Minulla oli siellä jo perhettä ja tuttuja, joten muutto ei ollut kovin vaikea ja sopeuduin nopeasti. Suomi on kotimaani, mutta Yhdysvallat tuntuu myös kodilta tietenkin, Selja kertoo.

Salt Lake City


Yhdysvalloissa Selja asui Salt Lake City:ssä. –Kaupungissa asuu paljon perheitä ja elämä on
leppoisaa. Ilman autoa ei pääse minnekään toisin kuin Helsingissä, jossa julkinen liikenne vie joka kolkkaan. Onneksi minulla oli silloin pyörä,
Selja kuvailee kotikaupunkiaan. Salt Lake City:ssä Selja kävi ala asteen, lukion ja opiskeli pari vuotta yliopistossa. -Lukio oli todellakin sellainen, mitä näkee amerikkalaisissa elokuvissa, esim. kävin kouluntansseissa (eli prom). Parhaimmat ystävät ovat ala-asteelta, kävimme samaa lukiota ja yliopistoa.

-Ihmiset Salt Lake City:ssä ovat erittäin ystävällisiä, maanläheisiä, ja perhekeskeisiä. Siellä on tapana moikata kaduilla, vaikka ei tuntisikaan vastaantulijaa. Tuntuu, että siellä ihmiset tietävät, mikä on elämässä tärkeätä ja pitävät siitä kiinni, ehkä sen takia ovat niin iloisia. Monet utahilaiset harrastavat retkeilyä ja vaellusta. Varmaan siksi, koska vuoret ja luonto ovat niin lähellä. Talvella lumilautailu on suosittua, Selja kuvailee utahilaista elämänmenoa.

Läheisessä kaupungissa Park City:ssä järjestetään Sundance Film-elokuvafestivaali, jota Selja suosittelee koettavaksi. -Salt Lake City:ssä pidän erityisesti Farmer's Market-toritapahtumasta, joka järjestetään kesälauantaisin keskustassa. Sinne kerääntyy paikallisia katumuusikoita, taiteilijoita, ja tietysti maanviljelijöitä. Menin sinne usein soittamaan ukulelellani ja sain jopa vähän taskurahaa kerättyä parin tunnin lauluesiintymisestä.

 

Neljänkympin ukulele


Selja on lahjakas laulaja sekä ukulelen soittaja. Musiikin harrastamisen hän aloitti Yhdysvalloissa. -Ensin kirjoitin runoja ja sitten aloin kiinnostua enemmän instrumenteista. Tämä kaikki johti säveltämiseen ja omien laulujen sanoittamiseen. Minulla oli myös mahdollisuus olla mukana kuorossa ja erilaisissa näytelmissä lukion aikana. Teatterikurssit antoivat myös esiintymisrohkeutta, Selja kertoo. Ukulelea hän päätyi soittamaan sattumalta. -Löysin sen nettihuutokaupasta, Selja hymyilee. -Mies, joka oli juuri palannut Havaji-reissultansa, myi sen minulle 40 dollarilla. Opiskelijan kukkarolle ukulele oli sopivan edullinen. Verrattuna kitaraan, jota monet osaavat soittaa, ukulele tuntuu erityiseltä.

Kun Selja kuvailee soitintaan, voi sielunsa silmin nähdä nuoren naisen puhuvan itsestään niin lähelle kuvailu osuu häntä itseään. -Ukulelesta on vaikeata saada surullista ääntä. Se on todella iloinen instrumentti ja joskus ehkä kuulostaa jopa harpulta. Se on tosiaan pieni ja hentoinen instrumentti. Jos rämpyttää tarpeeksi tunteella ja intohimolla, niin kyllä siitä ääntä lähtee kuitenkin. Soinnut ovat yksinkertaisempia kuin kitarassa. Olen aina löytänyt soinnun, jota etsin laulua säveltäessä, siihen vaan pitää käyttää mielikuvitusta.

Seljan musiikki on  indie-pop-folkkia. Joskus mukaan sekoittuu jazzin sävyjä. Hän toivoo saavansa musiikilla ihmiset hymyilemään ja hyvälle tuulelle, vaikka jotkut laulut käsittelevätkin elämän vaikeampia realiteetteja.

Esikuvanaan nuori nainen pitää Ella Fitzgeraldia. -Minusta on uskomatonta, miten hänen musiikkinsa koskettaa vieläkin tänä päivänä. Hänen äänensä on todella omalaatuinen ja eri lähteiden mukaan hänellä oli myös herttainen luonne ja olemus, itsekin hyvin herttaiseksi naiseksi paljastuva Selja kertoo.

Ihanaa indiemusiikkia

 

Selja osallistuu The Voice of Finland-musiikkikilpailuun ja kertoo sen olleen mahtava kokemus. -Olen sitä kautta oppinut jo paljon musiikinteosta Suomessa ja itsestäni artistina. Olen yllättynyt, miten positiivisesti ihmiset ovat suhtautuneet musiikkiini ja soittotyyliini. Amerikassa nimittäin folk-, indiemusiikki on suosittua, siellä kilpailu on kovaa musiikkibisneksessä, nainen hehkuttaa.

The Voice of Finland –musiikkikilpailussa Seljaa valmentaa Lauri Tähkä. –Hän on ollut uskomaton opettaja ja olen todella onnekas, että saan neuvoja häneltä, jotta voin parantaa taitojani esiintyjänä. Kuka parempi valmentajaksi kuin joku, joka on ahertanut musiikin parissa jo 15 vuotta?, Selja vinkkaa ja heittää ilmaan toiveen Tähkän suuntaan. -Toivon mukaan hän kertoo minulle hänen salaisuutensa eli miten musiikkini pääsee Suomen kansan sydämeen.

Musiikkikilpailu ei ole Seljalle uusi juttu, sillä hän oli myös Uuden Musiikin Kilpailun karsinnoissa eli
Euroviisujen esikilpailussa, pääsin top 40 joukkoon, mutta valitettavasti karsiutui sittemmin. Tällä hetkellä The Voice of Finland on iso projekti, mutta sen rinnalla Selja jatkaa omien laulujen kirjoittamista ja toivoo, että fanien avulla saa jonain päivänä omaa tuotantoaan julkaistua. -
Toinen projekti on musiikin säveltäminen indieleffaa varten, joka julkaistaan luultavasti tulevana kesänä, Selja paljastaa.

Musiikkinsa vuoksi Selja pysyy nyt toistaiseksi Suomessa. -
Unelmana on päästä ulkomaille musiikkini kanssa.
Vaihtoehtona on kokeilla onneani Yhdysvalloissa. Siellä indiemuusikot ovat hurjassa nousussa.

 

Lisää:

Kotisivut:
www.seljasini.com
Kuuntele:
Seljan Corner of my Heart
Kuvat: Selja Felin, Vesa Metsätähti ja Veikko Kähkönen

Friday, February 26, 2012

04/2012