Suomenkielellä maailmalla

Finntown News

Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme perinteisiin ja ajankohtaisiin aiheisiin.

Text Box: FINNTOWN

Saturday, August 13, 2012

11/12

Pia Pakarinen

-Uuden elämän alkutaipaleella

 

Pia Pakarinen (21) elää yhtä unelmaansa, kun hän muutti keväällä Yhdysvaltoihin Los Angelesiin luomaan uraansa viihde- ja mallimaailmassa. Syyskuussa 2011 kaunotar kohahdutti suomalaista mediaa ja kansaa luopumalla Miss Suomi -kruunusta ja ilmoittamalla suoraan, ettei misseys vastannut hänen odotuksiaan. Pian päätösensä jälkeen Pia lensi Amerikkaan luomaan päämärätietoisesti mallinuraa.

 

Nyt muutamien Amerikka-kuukausien jälkeen Pia kertoo viihtyvänsä Los Angelesissa hyvin ja nauttivansa jokaisesta päivästä kaupungissa. -Olen todella onnellinen ja iloinen, nainen iloitsee.

 

Seikkailu alkaa!

Päätös muuttaa Los Angelesiin syntyi, kun Pia tutustui Los Angelesissa asuvaan, Suomesta kotoisin olevaan Mariaan yhteisen tuttavan kautta. -Olin kiinnostunut kokeilemaan uraa ulkomailla ja kun tilaisuus tutustua Los Angelesiin tuli eteeni, tietenkin halusin lähteä. Viime lokakuussa olin ensimmäiset kymmenen päivää Los Angelesissa ja rakastuin heti kaupungin sykkeeseen ja iloiseen ilmapiiriin! Myös työrintamalla Pialle annettiin kannustavaa palautetta eri tahoilta, joten hän päätti tulla takaisin pariksi kuukaudeksi opiskelemaan näyttelemistä joulu-tammikuussa vuonna 2011. -Tuona aikana myös kaksi mallitoimistoa kiinnitti minut listoilleen, yksi Los Angelesissa ja toinen Las Vegasissa. En voinut uskoa todeksi, että pääsin kahden toimiston listoille! Niinpä hain työviisumia ja sain sen. Kaiken sen paperisodan jälkeen asun nyt Los Angelesissa! Tästä seikkaluni vasta alkaa!, Pia riemuitsee.

 

Amerikkaan muuttaminen vaati paljon työtä ja järjestelyjä. Kun päätös Los Angelesiin vahvistui toisen reissuni aikana, jätti Pia jo suurimman osan tavaroistaan Los Angelesiin. -Minun täytyi olla Suomessa viisumia hakiessani, joten palasin Suomeen tammikuun lopussa. Tietenkin halusin työskennellä USA:ssa, joten hain työviisumia. Irtisanoin vuokra-asuntoni, myin kirpparilla suurimman osan tavaroista mitä en voinut ottaa mukaan, pakkasin laukut, tapasin ystäviä niin paljon kuin pystyin ja tietysti kävin vanhempieni luona Pohjois-Karjalassa, kotona Juuassa, Pia kertoo muuttovalmisteluistaan. Viisumin Pia sai nopeasti, kahdessa kuukaudessa, ja heti viisumin saatuani hän otti lennon takaisin Los Angelesiin. -Tämä kaupunki on jotenkin vienyt sydämeni ja en millään malttanut odottaa päästä tänne, aloittaa työt ja oikeastaan kokonaan uusi elämä!, Pia hehkuttaa uudesta kotikaupungistaan Los Angelesista.


Mallin töitä ja näyttelijäopintoja

Tällä hetkellä Pia työskentelee mallina. -Aloitin näyttelijänopinnot toisella matkallani Los Angelesiin ja aioin jatkaa siitä mihin jäin, hän kertoo. Mallipuolella asiat ovat lähteneet mukavasti rullaamaan, alkuun Pian piti uudistaa mallikansiotaan melkein kokonaan, ja hankkia Amerikan markkinoille sopivat kuvat. -Nyt päivät menevät juostessa koekuvauksista toiseen, joten olen todella iloinen siitä, että asiat ovat lähteneet näin hyvin rullaamaan. Muutamia isoja projekteja on kehitteillä, mutta niistä lisää myöhemmin, Pia vinkkaa.

 

Piaa Amerikassa edustaa HRi Talent Inc. Erittäin laadukas toimisto edustaa muun muassa Twilight-tähti Kristen Stewartia. Pian agenttina toimii toinen toimiston perustajista Michele Henderson. Henderdonin asiakkaita ovat olleet muun muassa Paris Hilton, Eva Mendes sekä  Eva Longoria.

 

Los Angelesista on kuoriutunut Pian unelmien kaupunki myös työrintamalla. -Olen aina uskonut että kyllä töitä tekevälle löytyy, mutta täällä tilaisuudet ja työmahdollisuudet ovat suurempia ja niitä on enemmän, onhan tämä viihdemaailman keskus. Nainen myös nauttii Kalifornian auringosta ja lämmöstä täysin siemauksin. Vaikka Pia viihtyy Los Angelesissa joskus koti-ikävä hiipii rintaan. Silloin nainen nautiskelee suomiherkkuja, joita hänen äitinsä silloin tällöin lähettää. -Kyllä ikävä perhettä ja ystäviä välillä tulee, mutta onneksi Skype on keksitty. Soiteltua tulee viikoittain ikävän helpottamiseksi, Pia sanoo.

Matkalla jonnekin

Parin vuoden kuluttua Pia toivoo edenneensä uralla mukavasti ja olevansa matkalla jonnekin. -Tarkalleenhan tulevaisuudesta ei osaa sanoa. Tätä nykyä Pian päivät ovat melko vaihtelevia, joten "normipäivää" ei hänellä oikeastaan ole. -Tällä alalla täytyy olla valmis reagoimaan nopeasti, joten asiat ja tilanteet muuttuvat nopeasti ja niiden mukana täytyy pysyä. Suurin osa ajastani menee koekuvauksissa tai ajaessa paikasta toiseen. Lisäksi kehitteillä on erilaisia projekteja, joten niiden kehittämisessä ja eri tapaamisissa päivät hurahtavat nopeasti. Työni puolesta joudun matkustamaan melko usein, mikä on myös mukavaa vaihtelua. Vaikka kaunottaren tie viihdekaupunkiin on avautunut melko nopeasti, Pia on nöyrän kiitollinen saamastaan tilaisuudesta. Ei ole väärin elää unelmaansa täysillä, joskus unelmilla kun on tapana toteutua.

 

 

Linkit: Twitter: https://twitter.com/PiaPakarinen

Facebook: https://www.facebook.com/ms.piapakarinen

www.piapakarinen.fi