Text Box: Suomenkielellä maailmalla

Text Box: Finntown News

Text Box: Susanna Suhonen on suomalainen kirjoittajamme, joka perehdyttää lukijoitamme ajankohtaisiin aiheisiin.

Text Box:  
FINNTOWN
Text Box: 7/10/2005
 
 
DIABETES
 
 
 
Kakkostyypin diabetes ilmentyy silloin, kun verensokeri (glukoosi) on suuri. Amerikkalaisen diabetesjärjestön (ADA:n) mukaan lähes 16 miljoonalla amerikkalaisella on kakkostyypin diabetes ja lähes kolmannes ei edes tiedä, että heillä on diabetes. Suomessa diabetes on kansantauti, jota esiintyy 2 - 4 prosentilla väestöstä. Suomessa diabeetikoita on noin 170 000. Yli 70-vuotiaista joka kymmenennellä on aikuistyypin diabetes. Tähän on muutama syy. Ensinnäkään useimmat ihmisistä eivät tiedä, että he kuuluvat riskiryhmään. Toiseksi kakkostyypin (aikuistyypin) diabeteksessa ei välttämättä esiinny selviä oireita. Kolmanneksi tulevat väärinymmärretyt oireet esimerkiksi janon tunne, kasvanut virtsaamistarve, väsymys, laihtuminen ja huimaus. Edellä mainitut oireet ovat satunnaisia oireita ja luetaan usein ikääntymiseen liittyviksi vaivoiksi, vaikkakin ne ovat klassiset kakkostyypin diabeteksen oireita. 
 
Kuka voi sairastua?
 
Diabeteksella on voimakas geneettinen linkitys. Diabetes kulkee suvussa. Aikuisiän diabeteksen merkittäviä aiheuttajia ovat ylipaino tai yleensä ottaen lihavuus, yli 45-vuoden ikä, (vaikka yhä nuoremmilla on tavattu tyyppi kakkosen diabetesta), perimä, liikunnan vähäisyys tai puute, korkeat sokeriarvot (raskausaikana), etninen tausta (afroamerikkalaiset, latinot, amerikkalaiset, aasialaiset ja tyynenmerenmaalaiset). Vaikka kuka tahansa rotuun tai sukupuoleen katsoen voi sairastua diabetekseen tietyillä etnisillä ryhmillä on suurempi riski sairastua. Lisäksi henkilöt, jotka kattavat edellä mainitut ominaisuudet, sairastuvat myös hyvin todennäköisesti myös diabeteksesta johtuviin sairauksiin, joita ovat esimerkiksi sydänsairaudet, sokeus, alaraaja-amputoinnit ja munuaisvikoihin.
 
 
Insuliinin ja sokerin rooli diabeteksessa
 
Diabetesta kutsutaan myös sokeritaudiksi. Tämä johtuu siitä, että sokerilla on ratkaiseva osuus diabeteksessa. Normaalisti verensokeri on mitattaessa 3,5 - 5,5 millimoolia litrassa (mmol/l) ja ruokailun jälkeen sokeriarvo vaihtelee 5 - 8 mmol/l. Jos paastoverensokeri on kahdesti 6,7 mmol/l tai enemmän tai 2 tuntia sokerirasituskokeen jälkeen sokeriarvo on vähintään 11 mmol/l, on kyseessä diabetes.
 
Ihmiskeho muuttaa suurimman osan syödystä ruuasta sokeriksi. Sokeri on elimistölle tärkeä energialähde, jota ihminen tarvitsee elintoimintojen ylläpitämiseen ja yleiseen jaksamiseen. Insuliini on hormoni, jota haima tuottaa. Se antaa elimistön soluille signaalin, jotta sokeri otettaisiin hyödynnettäväksi verenkierrosta. Soluissa sokerista saadaan energiaa. 
 
Tyypin kaksi diabetes on vahvasti periytyvä ja siitä kärsii yleensä yli 45 -vuotiaat. Tämän vuoksi kakkostyypin diabeteksesta puhutaan myös toisella nimellä aikuistyypin diabetes. Tyypin kaksi diabeteksessa (aikuistyypin diabetes), ihmiskeho ei yksinkertaisesti ole kykenevä hyödyntämään sokeria energiaksi niin kuin sen kuuluisi. Tällöin verensokeri kohoaa. Tyypin kaksi diabetes kehittyy joko silloin, kun elimistö ei tuota tarpeeksi insuliinia tai silloin kun solut eivät ”kuuntele” insuliinin antamia signaaleja ja eivät ota sokeria tarpeeksi vastaan. Tätä kutsutaan insuliiniresistanssiksi. Kummassakin tapauksessa sokerimäärä verenkierrossa kasvaa. 
 
Liika sokeri veressä voi johtaa komplikaatioihin. Pahimmassa tapauksessa liika sokeri veressä voi johtaa koomaan. Tyypillisiä veren korkeasta sokeriarvosta johtuvia oireita ovat mm. heikko olo, pahoinvointi, ihon punoitus, pistävä tuoksu hengityksessä ja lopulta tajunnan tason hämärtyminen eli kooma. Tila vaatii aina nopeaa lääkärinhoitoa.
 
Liian alhainenkin verensokeri aiheuttaa diabeetikolle oireita, jotka joskus ovat niin vakavia, että henkilö on vietävä välittömästi sairaalahoitoon. Oireita ovat mm. hikoilu, vapina, kalpeus, ärtyisyys ja epävarmuus puheessa ja yleisessä motoriikassa.
 
Nuoruus- ja aikuisiän diabeteksien erot
 
Noin yhdessä kymmenestä diabetestapauksista haima on lopettanut insuliinituotannon. Tämä on tyypin yksi diabetesta eli nuoruusiän diabetes. Jos insuliinia ei tuoteta solut eivät hyödynnä sokeria energiaksi ja verensokeri kohoaa. Hoitona ykköstyypin diabeteksessa käytetään päivittäisiä  insuliiniannostuksia. Nuoruusiän diabetes nimensä mukaan tulee yleensä lapsille tai nuorilla aikuisille. 
 
Koska nuoruusiän diabeteksen hoito vaatii aina insuliinihoitoa, oikeanlainen ravinto on tärkeässä roolissa. Ruokavalion ja lääkityksen säätäminen sen mukaan paljonko syöt ja paljonko liikut on välttämätöntä, jotta verensokerisi pysyisi tavoitearvojen puitteissa. 
Yhdeksän kymmenestä diabetestapauksesta on kakkostyypin diabeteksia.. Noin 90 prosenttia kakkostyypin diabeteksista johtuu insuliiniresistanssista, mutta tämän tyypin diabetekseen syitä voi olla monia. Pääsääntö on aikuistyypin diabeteksessa se, että vaikka haima tuottaakin insuliinia ei elimistö käytä sitä kunnolla ja näin nostaa sokeriarvoja. 
 
 Aikuistyypin diabeteksen hoidossa tärkeintä ovat terveellinen ravinto ja liikunta. Aikuistyypin diabeetikolle suositeltava ruoka on kaikille suositeltavaa ja ravitsemussuositusten mukaista. 
 
Syöminen nostaa aina verensokeria, mutta ruuasta tulee myös nauttia ja jos aika sallii niin terveellisen ruuan valmistus on loistava harrastus. Liikunta ja lääkkeet laskevat verensokeria. Näiden kolmen keskeisen asian hallinta ja yhteensovittaminen mahdollistavat hyvän hoitotasapainon ja hyvän elämän.
 
Tärkeintä diabeteksessa on muistaa se, että sen kanssa voi elää täysipainoista elämää jos vain huolehtii hyvinvoinnistaan.
 
”Mulle tulee kesällä 30 v mittariin ja D:ta on takana 21 vuotta, joten kokemusta taudista kyllä löytyy ja ikää. Siitä huolimatta jaksan edelleen ajatella kuten positiivisesti. Mä en todellakaan ole antanut D:n rajoittaa elämääni mitenkään. Tauti ei aina ole ollut parhaassa mahdollisessa hoidossa, enkä ole siitä turhaan stressannut. Hyvin on silti mennyt. On paljon pahempaakin kuin diabetes. Kyllä tämän kanssa pärjää ja tavallinen elämä onnistuu, jos vain haluaa.”
(Sailor, Kohtauspaikka-diabetesliitto)
 
 
Lisää diabetestietoutta: http://www.diabetes.fi/ ja http://www.accu-chek.fi/nordic/rewrite/home/fi_FI sekä suomenkielinen keskustelupalsta http://www.diabetes.fi/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi
 

Text Box:  

Text Box:  July 10, 2005

Text Box: Published by USASuomeksi.com

Text Box: 4/05