Kaarina Naski tapasi Tapani Kansan neljännesvuosisata sitten ja arkistoon jäi mukavia juttuja tapaamisesta. Kuultuaan taiteilijan äkillisestä ja aikaisesta poismenosta, Kaarina etsi parhaita paloja tapaamisestaan. Kuvat on ottanut Kaarina Naski itse.
On toimittajalla omakohtainenkin kokemus tästä kohteliaasta artistista varmaan ainakin viiden vuosikymmenen takaa. Palauttaessaan silloista tyttöystäväänsä kotiin, kaikki bussit olivat jo aikoja sitten menneet. Hiljalleen Itäväylää (kyllä tiedetään, laitonta) Herttoniemen kohdalla kävellessä kohdalle pysähtyi komea auto, josta kuljettaja tarjosi yökyöpeleille kyytiä. Tarjoukseen suostuttiin mielihyvin ja niin päästiin Vuosaareen melko tulista vauhtia.
Tutun näköisen kuljettajan henkilöllisyyskin selvisi hiljalleen.
Kiitos Tapani, hyviä taivaallisia ajomatkoja kohtuullisella nopeudella.
Pistä soimaan Tapani Kansan "Tulkaa tytöt takaisin" vuodelta 1978
Kunta- ja aluevaaleissa vain neljä äänestyspaikkaa Yhdysvalloissa
Kuntavaalit:
- Suomen kansalaiset: Äänioikeutettuja ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset, joiden kotikunta on kyseisessä kunnassa viimeistään 13.2.2025.
- Muiden EU-maiden, Islannin ja Norjan kansalaiset: Äänioikeus on 18 vuotta täyttäneillä henkilöillä, joiden kotikunta on kyseisessä kunnassa viimeistään 13.2.2025.
- Muut ulkomaalaiset: Äänioikeutettuja ovat 18 vuotta täyttäneet henkilöt, joiden kotikunta on kyseisessä kunnassa viimeistään 13.2.2025 ja jotka ovat asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta ennen vaalipäivää.
Aluevaalit:
- Suomen kansalaiset: Äänioikeutettuja ovat kaikki 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset, joiden kotikunta kuuluu kyseiseen hyvinvointialueeseen viimeistään 13.2.2025.
- Muiden EU-maiden, Islannin ja Norjan kansalaiset: Äänioikeus on 18 vuotta täyttäneillä henkilöillä, joiden kotikunta kuuluu kyseiseen hyvinvointialueeseen viimeistään 13.2.2025.
- Muut ulkomaalaiset: Äänioikeutettuja ovat 18 vuotta täyttäneet henkilöt, joiden kotikunta kuuluu kyseiseen hyvinvointialueeseen viimeistään 13.2.2025 ja jotka ovat asuneet Suomessa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta ennen vaalipäivää.
On tärkeää huomata, että Helsingissä ei järjestetä aluevaaleja, koska kaupunki vastaa itse sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä.
Äänestyspaikat Yhdysvalloissa
Lake Worth FL
Suomen kunniakonsulaatti
521 Lake Avenue, Suite 7, FL 33460, Lake Worth
Puh. +1 561 582 2335
02.04. - 02.04.2025 10:00 - 18:00
03.04. - 03.04.2025 10:00 - 15:00
Los Angeles, CA
Suomen pääkonsulaatti
11766 Wilshire Boulevard, Suite 250, Los Angeles, CA 90025
Puh. +1 310 210 5288
04.04. - 04.04.2025 13:00 - 19:00
05.04. - 05.04.2025 10:00 - 13:00
New York, NY
Suomen pääkonsulaatti
605 Third Avenue, 35th fl. New York, NY 10158
Puh. +1 212 750 4400
04.04. - 04.04.2025 13:00 - 19:00
05.04. - 05.04.2025 10:00 - 13:00
Washington D.C.
Suomen suurlähetystö
3301 Massachusetts Avenue, NW, Washington D.C. 20008
Puh. +1 202 298 5800
04.04. - 04.04.2025 13:00 - 19:00
05.04. - 05.04.2025 10:00 - 13:00
New Yorkin pääkonsulaatti tuo kannettavan passilaitteen Lake Worthiin - mutta vain peruutuspaikkoja jäljellä
06.3.2025
New Yorkin pääkonsulaatti tuo kannettavan passilaitteen Lake Worthiin (FL) 31.3.-1.4.2025. Samalla on myös mahdollista hakea henkilökorttia. Hakemus on jätettävä henkilökohtaisesti ja sitä varten on varattava aika.
3.3.2025 päivitys: passiajat on varattu täyteen. Mahdollisia peruutusaikoja jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli haluat ilmoittautua jonoon, lähetä sähköpostitse nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi osoitteeseen consulate.nyc@gov.fi
Passihakemus voidaan laittaa vireille vain, mikäli väestötietojärjestelmän tiedot ovat oikein, ja hakijalla on tiedossaan suomalainen henkilötunnuksensa. Hakijan tulee itse huolehtia omien henkilötietojensa ajantasaisuudesta (Väestötietolaki 661/2009). Esim. vieraan valtion kansalaisuus, avioliitosta johtuva nimenmuutos tai ulkomailla syntynyt lapsi tulee olla merkittynä Suomen väestötietojärjestelmään ennen passin hakua. Tiedot voi tarkastaa kerran vuodessa maksutta.
Lisätietoa passimatkasta sekä yksityiskohtaiset ohjeet ajanvaraukseen löytyy konsulaatin nettisivuilta.
Ajanvaraus tehdään käyttäen konsulaatin sivujen kautta löytyvää Ulkoministeriön ajanvaraussivua. Jos sivun aukaisemissa on ongelmia, ota yhteyttä sähköpostilla consulate.nyc@gov.fi New Yorkin pääkonsulaattiin.
Parhaimmat lentoyhtiöt 2024 - 2025
27.3.2025
Vaikka monet lentoyhtiöt vähentävät edelleen turistiluokan matkustajien jalkatilaa, Korean Air on päinvastaisilla toimilla ansainnut vuoden maailman parhaan täyden palvelun lentoyhtiön tittelin AirlineRatings.comin mukaan.
Tänä vuonna AirlineRatings.com -sivusto koostuu ilmailutoimittajista, jotka ovat tutkineet lähes kaikkia lentoyhtiöitä maailmanlaajuisesti - keskittyi sijoituksissaan turistiluokan matkustajien kohteluun. AirlineRatings.com:n toimitusjohtajan Sharon Petersenin mukaan suurin osa matkustajista kuitenkin matkustaa koneen takaosassa.
Edellisenvuoden parhaan täyden palvelun lentoyhtiön voittaja Qatar Airways sijoittui tänä vuonna kunnioitettavalle toiselle sijalle.
1 Korean Air
2 Qatar Airways
3 Air New Zealand
4 Cathay Pacific
5 Singapore Airlines
6 Emirates
7 Japan Airlines
8 Qantas
9 Etihad Airways
10 Turkish Airlines
Yhdysvaltalaiset lentoyhtiöt puuttuvat listalta, sillä nyt ne kuuluvat uuteen hybridilentoyhtiöiden luokkaan, jossa yhdistyvät sekä halpa- että täyden palvelun lentoyhtiöiden ominaisuudet.
Tässä parhaat hybridipalvelua tarjoavat lentoyhtiö. Finnairkin on päässyt tälle listalle, tosin sijoitusta ei juurikaan voi kehua. Edellä ovat jopa LOT ja TAP, joista ei aikaisemmin ole juurikaan kiitospuheita kuulunut. SAS sentään jäi Finnairin taakse, jos se nyt jotenkin helpottaa.
1 JetBlue
2 WestJet
3 Virgin Australia
4 Delta Air Lines
5 United Airlines
6 American Airlines
7 Lufthansa
8 Air Canada
9 LOT Polish Airlines
10 TAP Air Portugal
11 Alaska Airlines
12 SWISS
13 Avianca
14 Iberia
15 British Airways
16 Finnair
Lopuksi vielä parhaimmat todelliset halpalentoyhtiöt. Siinä huomiota herättää AirBalticin hyvä sijoitus. Norwegian ja Wizz löytyvät aivan listan lopusta.
Klikkaa kuvaa Business Travelerin sivulle pidempiin luetteloihin.
Lentoliikenne ylitti pandemiaa edeltävän tason
20.3.2025
Eurooppalaisten lentoasemien kattojärjestö ACI Europe on julkaissut Euroopan lentoasemien vuoden 2024 lentoliikenne- ja matkustajatilastot.
ACI:n tilastojen mukaan Euroopan lentoasemien kokonaismatkustajamäärä ylitti viime vuonna ensimmäistä kertaa koronapandemiaa edeltäneet vuoden 2019 matkustajamäärät.
Suomessa matkustajamäärät Finavian lentoasemilla ovat edelleen 25 prosenttia jäljessä vuoden 2019 matkustajamääriä. Suomi jää kasvussa myös muihin Pohjoismaihin verrattuna. Pohjoismaisista verrokeista. Finavian 20 lentoaseman kautta lensi vuonna 2024 yhteensä 19,6 miljoonaa matkustajaa, joista 16,3 miljoonaa Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Vuonna 2019 matkustajamäärä oli 26 miljoonaa.
Euroopan lentoasemista Turkki (+23,1 %), Italia (+17,0 %) ja Espanja (+13,0 %) ovat kirkkaasti ylittäneet vuoden 2019 matkustajamäärät.
"Suomen tilanteeseen vaikuttaa koronan lisäksi myös geopoliittinen sijainti. Koronan jälkeen Suomi on kiistatta yksi Euroopan hitaimmin palautuneista lentoliikenteen markkinoista. Tällä hetkellä Venäjän ilmatilan sulku vaikuttaa merkittävästi Aasian lentojen ja vaihtomatkustajien määrään", kertoo Petri Vuori Finavialta.
Huomasitko Iltasanomissa jutun?
09.3.2025
IS toimittaja Nelli Lapintie kyseli tutun näköisiltä henkilöiltä Lantanassa mielipiteitä presidentti Trumpista muutama kuukausi valinnan jälkeen.
Interaktiivinen teatteri - Murhamysteeri Suomi Talossa
Interaktiivinen teatteriesitys on teatterimuoto, jossa yleisöllä on aktiivinen rooli esityksen kulussa. Toisin kuin perinteisessä teatterissa, jossa katsojat seuraavat tapahtumia passiivisesti, interaktiivisessa teatterissa he voivat vaikuttaa tarinan etenemiseen, olla vuorovaikutuksessa näyttelijöiden kanssa tai jopa osallistua itse esitykseen.
Erinomaiset kuvat Kuvapankissa, myös tekstin kirjoitti Satu Barish.
24.3.2025
Suomitalo muuntautui joku aika sitten Lantana Inn hotelliksi, jossa selvitettiin hotellissa tapahtunutta murhaa. Kyseessä oli siis Murder Mystery, jossa yleisön tehtäväksi jäi haastatella esiintyjiä ja ratkaista esityksessä tapahtunut murha.
Fred Primrose (Jyrki Koivuharju) esitti 50-vuotiasta, hotellin omistajaa ja johtajaa. Hän on ottanut yrityksen johtamisen hoitaakseen sairaalta isältään.
Lucy Primrose ( Tuula Blackmond) oli ollut naimisissa Fredin kanssa lähes 30 vuotta. He esittivät edelleen hullun rakastuneita, tai niin yritettiin kaikkien luulevan.
Britney Primrose ( Minna Tervola) oli Fredin ja Lucyn 20-vuotias tytär. Hän esitti kaunista ja vahvatahtoista tytärtä joka oli isänsä siläterä. Hän ei voinut sietää Lantanan pikkukaupunkia.
Bonnie Parker ( Virve Soive) oli iätön piika, tee-se-all-apu Innissä. Kukaan ei tiennyt, mistä hän tuli. Hän selvästi vihaasi työtään, ei tehnyt kovin hyvää siivoustyötä ja oli töykeä vieraita sekä omistajia kohtaan.
Patricia Cornwell ( Jaana Hardkvist) oli Innin asukas ja salaperäinen kirjailija. Hän oli asunut siellä jonkin aikaa, eivätkä Primroset voineet selvittää miksi. Patricia parka olikin esityksen henkilö, joka tuli murhatuksi. Näyttävästi tapahtunut henkitoreisiin joutuminen, joka päättyi kuolemaan, sai jopa Patricia paran peruukinkin lentämään kuoleman hetkellä päästä. Vakuuttavuutta traagiselle tapahtumalle antoivat esiintyjän näyttävät nytkähtelyt lattialla ennen kuolemaa.
ASTON BAYER ( Jason Ames) esiintyi farmaseuttina. Hän oli tullut kaupunkiin konferenssiin. Hän on ihastunut Britneyyn hotellin pitäjän tyttäreen. Aston joka kaupitteli esityksessä jos jonkin moista pilleriä todettiin esityksen loputtua murhaajaksi.
ANN TAYLOR ( Eija Wood) esiintyi loistokkaana, maallinen vieras, joka käyttäytyi kuin hänellä ei olisi mitään huolia maailmassa.
HARLEY DAVIDSON ( Jan Mikael Pennanen) esiintyi yksinäisenä komeana miehenä, joka voi tehdä mitä haluaa.
GOLDIE HAWN ( Reetta Snellman) esitti näyttelijää, joka oli matkalla koe-esiintymiseen Miamiin.
JAMES BOND ( John Blackmon) esiintyi Ann Taylorin perheen palkkaama yksityisetsivänä.
BARBARA WALTERS (Anita Tarvainen) Esiintyi Lantanan kaupungin toimittaja, joka saa huomisen uutisia varten tarinan 50-vuotisjuhlista.
Yleisö äänesti murhaajaa hajanaisesti ja vain yksi henkilö yleisöstä onnistui veikkaamaan murhaajan oikein esityksen lopuksi.
Mielenkiintoinen ilta täydessä Suomitalossa.
Katso upeat kuvat Kuvapankista
Yhdysvallat sai virallisen kielen: Trumpin päätös muuttaa maan kielipolitiikkaa
22.3.2025
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi puheessaan Congressissa muutama viikko sitten julistavansa englannin maan viralliseksi kieleksi. Osana laajempaa kieli- ja maahanmuuttopolitiikan uudistusta tehty päätös, muuttaisi merkittävästi Yhdysvaltojen monikielistä maisemaa.
Trumpin hallinnon mukaan virallisen kielen vahvistaminen edistää kansallista yhtenäisyyttä, helpottaa hallinnon toimintaa ja vähentää monikielisyyden aiheuttamia kustannuksia. Pitkään jatkunut keskustelu virallisen kielen asemasta sai uutta pontta hänen presidenttikautensa aikana.
"Englanti on ollut Yhdysvaltojen kieli siitä lähtien, kun maa perustettiin. Nyt teemme siitä virallisen, jotta voimme vahvistaa kulttuuriamme ja yhtenäisyyttämme kansakuntana".
Päätöksen myötä kaikki liittovaltion viralliset asiakirjat, hallinnon viestintä ja viranomaisasiointi tapahtuisivat jatkossa ensisijaisesti englanniksi. Tämä voi vaikuttaa palveluihin, joita aiemmin tarjottiin myös espanjaksi ja muilla kielillä, joita puhutaan laajasti esimerkiksi Kaliforniassa, Texasissa ja Floridassa.
Oppositiosta ja kansalaisjärjestöistä on esitetty huolia siitä, että muutos voi syrjäyttää ei-englanninkielisiä yhteisöjä ja vaikeuttaa esimerkiksi uusien maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaan. Toisaalta kannattajat korostavat, että yhtenäinen kieli helpottaa hallinnon toimintaa ja parantaa kommunikaatiota kansalaisten kesken.
Useat osavaltiot, kuten Kalifornia ja New York, ovat jo ilmoittaneet vastustavansa muutosta ja aikovansa jatkaa palveluiden tarjoamista useilla kielillä.
Jos presidentin päätös muuttuu laiksi, sen täytäntöönpano voi viedä vuosia ja kohdata merkittäviä haasteita oikeudessa ja yhteiskunnassa.
Finlandia Foundation Florida Chapter vuosikokous
18.3.2025
FFFC vuosikokous pidettiin Lake Worthissa Anna Majalla. Kokouksen aiheet käsiteltiin puheenjohtaja Reija Kilpisen toimesta tosi nopeasti. Mainitsematta jäi aikaisemman johtokunnan jatkaminen uudelle kaudelleen muuttamattomana.
Finlandia Foundation Florida jakoi myös apurahoja nuorille edistyneille opiskelijoille perinteisestä Gaala-illastaan keräämistään tuloista. 1500 dollarin stipendin saivat Susanna Alanko, GPA 3.8, Virginia Common Wealth University, Master´s degree in Social work, Cate Jensen, GPA 3.7, Indiana University, Bachelor´s degree in Political Science, Janna Hautala, GPA 4.0, Florida Atlantic University, Master`s degree in Communication Studies, Michael Menard GPA 3.42, University of Miami, Bachelor of Business Administration.
Kokoukseen oli saatu esiintymään viuluvirtuoosi Charlotte Loukola, amerikansuomalainen nuori viulisti. Kokouksen lopuksi Charlotte piti hienon minikonsertin. Charlotte Loukola on valittu Finlandia Foundation Nationalin vuoden esiintyjäksi kuluvalle kaudelle.
Ulkosuomalaiset pettyivät pahasti
19.3.2025
Suomen hallituksen Ulkosuomalaisstrategiaa käsiteltiin webinaarissa maanantaina. Suora webinaari jaettiin tällä kerralla uudella Youtuben tekniikalla, joka vähän herätti hämmästystä käyttäjissä.
Suomen ulkosuomalaisstrategia 2022-2026 pyrkii oman kuvauksensa mukaan vahvistamaan ulkomailla asuvien suomalaisten yhteyksiä kotimaahan ja parantamaan heidän palveluitaan. Strategia keskittyy muun muassa viranomaisviestinnän kehittämiseen, yhteiskunnallisen osallistumisen tukemiseen ja suomalaisten kulttuuri-identiteetin vahvistamiseen ulkomailla. Lisäksi tavoitteena on helpottaa paluumuuttoa sekä hyödyntää ulkosuomalaisten osaamista elinkeinoelämässä ja tutkimuksessa. Strategian toimeenpanoa seurataan valtionhallinnon työryhmässä, joka arvioi sen edistymistä vuosittain.
Seurantapalaveriin osallistuivat tärkeimmät ulkosuomalaisten kannalta katsotut ministeriöt, joiden edustajat pitivät lyhyen alustuksen omalta hallinnonalaltaan. Lisäksi mukaan oli kutsuttu Suomi-Seura.
Sisäministeriön esityksessä käsiteltiin varsinkin ulkosuomalalaisille tärkeää 10 vuoden passiasiaa. Kokouksessakin todettiin 10-vuoden passin olevan kallis ja voimassaoloajaltaan liian lyhyt.
Erikseen USAsuomen kysymänä Sisäministeriön edustaja vahvisti, että mitään aloitteita ei passin voimassaoloajan pidentämiseksi poliisihallituksessa ole vireillä.
Valtionvarainministeriön edustaja kertoi, että passin haun kustannusrakennetta tutkitaan ja pyritään sujuvoittamaan.
Sähköistä tunnistautumista odotetaan vuoden 2026 loppuun mennessä.
Valtionvarain ministeriön edustaja kertoi uuden suomalaisen, myös EU-maissa toimivan sähköisen digilompakon tulevan käyttöön vuoden 2026 loppuun mennessä. Digilompakon voivat saada käyttöönsä kaikki suomalaiset, joilla on voimassa oleva suomalainen henkilöllisyystodistus (henkilökortti tai passi) ja Suomessa pysyvästi asuvat ulkomaalaiset.
Puhelinsovelluksena toimivalla digitaalisella lompakolla voidaan hallita mm. sähköisen tunnistautumista ja erilaisia henkilötietoja, kuten ajokorttia tai tutkintotodistuksia. Digilompakko vähentää riippuvuutta nykyisistä tunnistautumismenetelmistä, kuten pankkitunnuksista.
Pankkien kanssa on hankalaa
Valtionvarainministeriön Kari Kemppainen toimii työryhmän puheenjohtajana, joka selvittää pankkipalvelujen saatavuutta ja lainsäädännön kehittämistarpeita. Puheenvuoroissaan Kemppainen viittasi pankkien "yltiötiukkaan" rahanpesulakien tulkintaan ja suoraa kehotti pankkeja tarkistamaan omia ohjeitaan sallivimmiksi viitaten yhteiskuntavastuuseen.
Pankit voivat yksityisyrityksinä valita asiakkaansa, pankeilla on kuitenkin velvoite antaa peruspankkipalvelut EU ja ETA alueella laillisesti asuville, mutta pankeilla ei kuitenkaan ole myöskään kieltoa palvella EU/ETA-alueen ulkopuolella asuvia asiakkaita.
Ohjeena pankkien kanssa kamppaileville Kemppainen kehotti puhumaan ensin pankin kanssa oman tilanteen hoitamisesta, toissijaisesti tehdä valitus esimerkiksi FINEen ja Kuluttajasuojalautakuntaan ja lopulta vaikka Finanssivalvontavirastoon.
Amer Tradingin ja Kopterin BBQ tapaamisia 30 vuotta
16.3.2025
Amer Trading Inc on kutsunut Kopteri-lehden moottoripyörien rakentelun harrastajia BBQ-tapahtuman jo 30 vuoden ajan.
Kopteri on nimestään huolimatta suomalainen moottoripyörälehti, joka on suunnattu rakenneltujen pyörien harrastajille. Lehden kansilehden mukaan sisältöön kuuluvat muun muassa chopperit, customit, cafe racerit ja erilaiset "klassikot". Moottoripyörämerkeistä pääpaino on Harley-Davidsonissa sekä englantilaisissa ja muissa eurooppalaisissa pyörissä. Kopterin päätoimittaja on Mala Malk.
Amer Trading Inc. on moottoriajoneuvojen Floridan Okeechobeessa toimiva jälleenmyyjä ja ajoneuvojen purkuyritys. Yritys on erikoistunut toimittamaan kotimaisille ja kansainvälisille asiakkaille käytettyjä autoja, moottoreita ja autonosia.
Marco Casagranden järjestämässä Kopteri-BBQ:ssa Okeechobeessa yhdistyvät ruoka, tuttujen tapaaminen ja moottoripyöräily.
Floridan Laulajien kahvikonsertti
12.3.2025
Floridan Laulajien kahvikonsertti pidettiin Suomi Talon nykyisin kovin tummansävyisessä juhlasalissa. Kuorossa esiintyi 20 laulajaa kuoronjohtaja Raimo Sirkiä mukaanluettuna, aikaisemmin Floridan Mieslaulajina tunnettua kuoroa vahvisti tällä kerralla kahdeksan heleäänisempää laulajaa.
Aivan hyvältä se kuulosti. Verrattuna uudenvuoden aikoihin Floridassa vierailleeseen Espanjan Aurinkorannikon Örisijät -kuoroon, on floridalaisilla selvästi korkeammat tavoitteet, kuten Floridan Laulajien ohjelmistoon valitut ukrainalaislaulut ja Hebrealaisten vankien kuoro -esitykset todistivat.
Kuorolla on nimekkäät ja maineikkaat solistit. Kahvikonsertissa kuultiin soolona tai kuoron myötäilemänä "Hootenanny" Keijo Räikkösen "Ol Man River", Raimo Sirkiän "Laatokka" ja "Niin Amerikassa" kupletti, Cynthia Makriksen upea "I Dreamed a Dream" ja Cynthian yhdessä suukkoon päättynyt "Tonight" muiden kuoron esittämien laulujen lisäksi.
Yleisöäkin oli paikalla melko mukavasti, noin satakunta.
Klikkaa lyhyt video käyntiin ja kuuntele.
Suomi Talo - Finland House kauden viimeiset tanssit
12.3.2025
Tämän artikkelin on kirjoittanut ChatGPT-ohjelma, oheisen videon on tehnyt ihan ihminen itse.
Suomi Talo, viralliselta nimeltään Finland House, on suomalaisen yhteisön keskus Lantanassa, Floridassa. Talo toimii suomalaisen kulttuurin ja perinteiden ylläpitäjänä sekä tarjoaa paikallisille suomalaisille ja suomalaisuudesta kiinnostuneille mahdollisuuden kokoontua yhteen erilaisten tapahtumien merkeissä.
Yksi Suomi Talon suosituimmista tapahtumista ovat perinteiset tanssi-illat, jotka houkuttelevat niin paikallisia kuin kauempaakin saapuvia vieraita nauttimaan suomalaisesta musiikista ja tanssista. Nämä illat tarjoavat mahdollisuuden kokea aitoa suomalaista tunnelmaa ja pitää yllä yhteyttä juurilleen.
Kauden viimeinen tanssi-ilta järjestettiin perjantaina 7. maaliskuuta 2025, jolloin lavalle astuivat laulaja Erkki Kivelä ja haitarinsoittaja Kimmo Haapanen. Tapahtuma keräsi vajaa sata suomalaisen musiikin ystäviä.
Erkki Kivelä on pitkän linjan suomalainen laulaja, joka on tunnettu monipuolisesta repertuaaristaan ja karismaattisesta esiintymisestään. Hänen tulkintansa suomalaisista iskelmistä ja kansanlauluista ovat saaneet laajaa kiitosta niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Kimmo Haapanen puolestaan on taitava haitarinsoittaja, joka on erikoistunut perinteiseen suomalaiseen harmonikkamusiikkiin. Hänen soittonsa tuo esiin haitarin monipuolisuuden ja syvyyden, mikä tekee jokaisesta esityksestä ainutlaatuisen kokemuksen.
Tanssi-illan aikana kuultiin laaja kattaus suomalaisia klassikkokappaleita, jotka saivat yleisön tanssilattialle. Kivelän ja Haapasen yhteistyö loi lämpimän ja mukaansatempaavan tunnelman, joka välittyi yleisöön asti. Illan ohjelmistoon kuului niin vauhdikkaita polkkia kuin tunnelmallisia valssikappaleita, mikä tarjosi jokaiselle jotakin.
Suomi Talon tanssi-illat eivät ole pelkästään musiikkia ja tanssia, vaan ne toimivat myös tärkeinä sosiaalisina tapahtumina, joissa yhteisön jäsenet voivat kohdata toisiaan, vaihtaa kuulumisia ja vahvistaa yhteisöllisyyden tunnetta. Nämä illat ovat osoitus siitä, kuinka kulttuuriperintöä voidaan ylläpitää ja siirtää eteenpäin myös kaukana kotimaasta.
Suomi Talo jatkaa aktiivista toimintaansa järjestäen säännöllisesti erilaisia tapahtumia, kuten juhlia, konsertteja ja muita kulttuuritilaisuuksia, jotka rikastuttavat paikallisen suomalaisyhteisön elämää ja tarjoavat mahdollisuuden ylläpitää yhteyttä suomalaisiin juuriinsa.
Että näin runoili tekoäly, tiedot se kertoi poiminnensa Facebookin sivuilta.
USAsuomeksi omat Blogikirjoitukset
USAsuomeksi.com on vuosien mittaan poikinut useita omiakin blogeja, kirjoituksia eri aiheista.
Nyt klikkaamalla kuvaa saat blogiluettelon
Naski: Ikinuori orkesteri
15.3.2025
"Meille soitti Dallape,
muistot kauniit tuskin koskaan himmenee"
Ikinuori orkesteri Dallape on esiintynyt täydet 100 vuotta.
Juhlavuoden konserttikiertueensa Dallape aloitti Espoon kulttuurikeskuksen täpötäydessä Tapiola-salissa. 11-henkinen orkesteri tarjosi huippuunsa viritettynä rakastettuja iskelmäsävelmiä pitkän polkunsa varrelta.
"Viini on säilyttänyt arominsa ja eikun paranee, totesi eräs kuulija".
Lukemisen ratoksi pistä soimaan Muistan sua Elaine, Juha Hostikka & Dallapé-orkesterin esittämänä linkistä.
Petankkia puistossa
08.3.2025
Kuula kauas!
Olen lomailut Floridassa vuodesta 2000, ja matkat ovat aina olleet täynnä risteilyjä ja osavaltioiden tutkimista. Aurinko ja meri ovat olleet lomieni perusraaka-aineita. Tällä kertaa lomalla nautin erityisesti pyöräilystä, joka on vakiintunut osaksi lomaohjelmaani. Tykkään pyöräillä usein puistossa, ja tällä kertaa tein erikoispysähdyksen John Parkin puistoon. Siellä oli aivan mahtavaa päästä katselemaan petanqueta pelaavien ympärille kokoontuneita suomalaisia.
Se oli todella ihana hetki, ja tunsin itseni niin tervetulleeksi!
Suomalaisuus on jotain aivan ainutlaatuista, ja tämä yhteisöllisyyden tunne oli täysin käsin kosketeltavissa. On ihanaa, kuinka suomalaiset voivat yhdistyä ja luoda ympärilleen lämminhenkisen, avoimen ilmapiirin. On valtavan hienoa jakaa hetkiä heidän kanssaan, pelata ja nauttia yhteisestä ajasta. Tuo yhteisöllisyys on jotain, joka on todella suomalaisessa sielussa. Tällaiset hetket muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on tuntea itsensä osaksi yhteisöä, ja miten suomalaiset pystyvät luomaan, vaikka puistoon tapahtuman missä viihtyy ja on hauska meininki.
Odotan jo innolla seuraavia pelipäiviä ja lisää ihania hetkiä tämän upean yhteisön kanssa!
Nimimerkki Snow Bird
Charlotte Loukola – viulisti
13.3.2025
Charlotte Loukola on suomalais-amerikkalainen viulisti, jota on kehuttu teknisesti taitavaksi ja ilmaisuvoimaiseksi muusikoksi. Hän toimii apulaiskonserttimestarina Radio City Music Hallin Christmas Spectacular -orkesterissa ja esiintyy kaudella 2024-2025 Palm Beach Operassa, Palm Beach Symphonyssa ja muissa kokoonpanoissa. Vuonna 2025 hän kiertää Yhdysvalloissa Finlandia Foundation Nationalin vuoden esiintyjänä.
Charlotte esiintyy Floridan Finlandia Foundationin vuosikokouksessa ensi sunnuntaina ja Nerina -kvartetissa Suomi Talolla huhtikuussa.
Monipuolisena muusikkona Loukola on erikoistunut barokista nykymusiikkiin ja tehnyt yhteistyötä säveltäjien kanssa kantaesittäen heidän teoksiaan. Hän on menestynyt useissa kansainvälisissä kilpailuissa ja konsertoinut eri puolilla Eurooppaa.
Loukola on myös kamarimuusikko ja perustajajäsen New Yorkissa toimivassa Ensemble Nerina -kvartetissa. Hän on opiskellut mm. Sibelius-Akatemiassa, Cleveland Institute of Musicissa ja Juilliard Schoolissa. Lisäksi hän on osallistunut lukuisiin kansainvälisiin musiikkifestivaaleihin ja koulutusohjelmiin.
Lue USAsuomeksi esittely Charlottesta Amerikan Ihmisiä -blogista.
LEPOKODIN JOHTOKUNNAN TIEDOTTEET
Klikkaa kuvaa Lepokotiblogiin.
Lake Worthin Luterilaisen seurakunnan linkit
Klikkaa kuvia ja lue St. Andrewin Luterilaisen seurakunnan uutisia Lake Worthista Floridasta...
TERVETULOA ILMAISEEN ASAHIIN
05.1.2025
KESKIVIIKKOISIN alkaen 8.1.2025 KELLO 10 LEPOKODIN PIHALLE!
Ohjaajana Kaarina Langeland
HURAHDA SINÄKIN ASAHIIN, PYSYT NOTKEANA,NAPAKKANA JA NORJANA.
KAUDEN AJAN VIIKOTTAISET TAPAHTUMAT, FLORIDAN SUOMALAISALUE
Suomi Talon kirjasto
Kirjasto on auki Suomi Talon tapahtumien yhteydessä. Kirjojen lainaaminen ja palautus tapahtuvat itsepalveluna.
Kirjastonhoitajan palkaton toimi on avoinna. Jos nautit kirjojen parissa puuhaamisesta oman aikataulusi mukaan, ota yhteyttä Sirpa 561-547-9450
Suomenkielinen jumalanpalvelus
Sunnuntaisin 9:30 a.m.
St. Andrew's Lutheran Church,
928 South E Street, 33460 Lake Worth, FL
standrews.florida@gmail.com, puh. 561-582-0554 https://www.standrewsfl.com/
Tervetuloa!
ASAHIA Kaarinan kanssa
LIIKUNNAN ILOA JA VAPAUTTA ELÄMÄÄN VAPAA PÄÄSY - KAIKKI MUKAAN!
ASAHIA ULKONA ANNAN MAJALLA KESKIVIIKKOISIN KELLO 10 AM
Vetäjänä Kaarina Langeland Tervetuloa PETANKIA pelaamaan John Prince-puistoon
Petankki pelit alkavat taas samassa paikassa John Prince Parkissa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Aika on sama, eli kello 10-12 am.
Ajo ohjeita antaa Terttu 561-480-3256.
Pöytätennistä Suomi Talolla
Pingis-illat keskiviikkoisin klo 6 - 8 pm Suomi Talon yläkerrassa.
Pelimaksu 5$/ilta.
Tervetuloa uudet ja entiset pelaajat.
Rock Karaoke with Jason Ames at Finland House Paikka: Suomi Talo Finland House
301 W.Central Blvd, Lantana, FL 33462 Päivä: 3/28/2025 Aika: 7pm Lisää...
Lounas Bingo / Lunch Bingo at Suomi Talo Finland House Paikka: Suomi Talo Finland House
301 W.Central Blvd, Lantana FL 33462 Päivä: 3/29/2025 Aika: 11.30am -2pm Lisää...
Cardio Dance with Minna at Finland House Paikka: Suomi Talo Finland House
301 W. Central Blvd, Lantana , FL 33462 Päivä: 3/31/2025 Aika: 7pm Lisää...
Pop Karaoke with Skylar at Finland House Paikka: Suomi Talo Finland House
301 W. Central Blvd, Lantana, FL 33462 Päivä: 4/4/2025 Aika: 7pm Lisää...
OPERA The MARRIAGE of FIGARO Paikka: KRAVIS CENTER, West Palm Beach, FL
Please note: Performances also available
SAT APR 5, AT 7.30PM and SUN APR 6, AT 2.00PM Päivä: 4/4/2025 Aika: 7.30PM Lisää...
Ossi Tanner - Sibelius Piano Concert at Finland House Paikka: Suomi Talo Finland House
301 W.Central Blvd, Lantana, Fl 33462 Päivä: 4/5/2025 Aika: 2pm Lisää...
Boca Raton Beach, Florida
Tilanne rannalla Kuva päivittyy vain valoisana aikana Klikkaa
-
saat kuvan suurempana ja elävänä
Ulkomaille ja erityisesti riskialttiille
alueelle matkustavalle ja muuttavalle suosittelemme matkustusilmoituksen
tekemistä matkustusilmoitus.fi-palvelussa. Klikkaa kuvaa
tai tätä linkkiä.
YHDYSVALTOJEN MATKUSTUSILMOITUS Yhdysvaltojen
kansalaisille ulkomaille ja erityisesti riskialttiille
alueille matkustaville erittäin hyvin toimiva matkustusilmoitus- ja
varoituspalvelu . Klikkaa kuvaa tai tätä linkkiä.
ds
SEURATTAVAT
KAARINA NASKI
Toimittaja, fil.maist. Kaarina Naski on tehnyt journalistin työnsä kotkalaislehdessä ja sittemmin valtakunnallisessa uutistoimistossa (LSP). Nykyisin Kaarina on vapaa toimittaja, erityisalueenaan kulttuuri. Klikkaa kuvaa ja lue niin tiedät enemmän kuin muut.
Anna Kaarinalle kommentteja artikkeleista!
Ulkosuomalaisten suoria radio-ohjelmia suomeksi
Maailman Toiveet ja Terveiset -lähetys kuullaan lauantaina 30.9. klo 14.00 Keski-Euroopan aikaan eli klo 15.00 Suomen ja Tallinnan aikaa, Floridassa kello on silloin 8 aamulla.
Suoraan radio-ohjelmaa voi soittaa musiikkitoiveita, terveisiä sukulaisille ja tuttaville tai vaan omia kuulumisia omasta maastaan Toiveita voi lähettää myös radio-ohjelman oman Facebook-sivun kautta kaikilla kielillä ja liittää toiveen tai terveisten oheen myös oman kuvan.
Puheluita lähetykseen otetaan vastaan Tallinnassa numerossa +372 641 3013.
Toivekonsertti on kuultavissa FM-taajuuksilla Espanjan Aurinkorannikolla taajuudella 102,6 MHz ja Tallinnassa 93,7 MHz sekä internetin välityksellä osoitteissa www.radiofinlandia.net ja www.sss-radio.ee.
Kuuntele SSS -Sibelius, Sauna ja Sisu - radiota Virosta, klikkaa logoa ja käynnista soitin tarvittaessa.
Kuuntele Radio Finlandiaa Espanjan Aurikorannikolta, klikkaa logoa, käynnista soitin aukeavalla ruudulla.
Kuuntele sisuradiota Ruotsista, klikkaa logoa, käynnista soitin aukeavalla ruudulla.